BBI-15 työuupumustesti tuntuu olevan yhtä looginen kuin tuo järkeäni jäytävä organisaatio. Viisitoista kysymystä, joilla mitataan uupumukseen liittyviä asioita, jotka jaetaan uupumusasteiseen väsymyksen, kyynistymiseen ja ammatillisien itsetunnon heikkenemiseen. Asteikko on yhdestä sataan. Mä en tiedä, miten tuo puretaan, mutta ilmeisesti niin, että jokaisen osioon kuuluvat vastaukset lasketaan yhteen ja niistä saadaan jokin arvo, joka käännetään jonkin taulukon mukaan mittarille. Kokonaistyöuupumus näyttäisi olevan kuitenkin laskettu suoraan kokonaisvastausten summana. Jokaisessa osiossa on viisi kysymystä, jokaisessa maksimivastaus on kuusi. Näin ollen jokaisen osion maksimi on 30.

Vaikka en tätä systeemiä täysin ymmärrä, niin voin kertoa, että kyllä tästä jää sellainen käsitys, ettei tätä työntekijän vointia varten ole kehitetty, vaan kertomaan, että kyllä sä oot vielä ihan työkykyinen ja ei tässä hätää ole, vaikka joka sektori piippaa tapissaan. Uupumusasteiseen väsymykseen sain vastausteni summana 23, joka jostain syystä on taulukossa 90/100. En tiedä miksi. Tämä kuitenkin tarkoittaa lopputaulukossa kohtuullista työuupumusta sen ylärajoilla. Kyynistyminen – osion vastausten summa oli 26, joka lopputaulukossa jotain 90 ja 95 välillä, eli kohtalaisen- ja vakavan työuupumuksen välissä. Ammatillisen itsetunnon heikkenemisen osalta pisteet asettuivat 25:en, mikä meni lopputaulukossa jälleen 90 pisteeseen, eli kohtalaisen työuupumuksen ylärajoille. Tästä voisi maalaisjärjellä ajatella, että työuupumus on siis kohtalaisen työuupumuksen ylärajoilla, kun kaikki osiot menevät sinne. 

No näin ei kuitenkaan tässä ole, kun osioiden yhteenlaskettu summa onkin 74 – tätä ei jostain syystä muunneta vastaamaan lopputaulukkoa jonkin kaavan kautta, vaan arvo 74 onkin lievän työuupumuksen ja ei työuupumusta – alueiden välissä. Ja nyt se paras asia tämän taulukon logiikasta: Kun kaikissa osioissa on viisi kysymystä, joiden maksimiarvo on kuusi, saamme seuraavan yhteenlaskukaavan: 3x5x6. Näin ollen suurin mahdollinen yhteissumma on 90 pistettä eli suurin mahdollinen kokonaistyöuupumus on kohtalainen työuupumus, vaikka vastaisi kaikkiin kysymyksiin sen kehnoimman vaihtoehdon. Jokin tässä yhtälössä ei minusta täsmää. Tämä on vähän kuin ambulanssi tarkistaisi sydänkohtauksen saaneelta pulssin, toteaisi sydämen pysähtyneeksi ja samalla aivosähköt sammuneiksi, mutta kehottaisi potilasta itse kävelemään kotiin, kun ei tässä mitään hätää ole.

Tämä pistää väkisellä miettimään, onko lomakkeen tarkoitus todella etsiä ja kuvata työntekijän työuupumusta työntekijän tukena ja kertoa, että nyt on aika pysähtyä vai todeta, että juu, tiedostamme kyllä, että olet kyllästynyt, ahdistunut, hermostunut, kyynistynyt, uupunut, ammatillisen itsetunnon menettänyt ja ylikuormittunut, mutta et sinä mitenkään työuupunut ole vaan töihin vaan takaisin, kun mittari sanoo kokonaistyöuupumuksen olevan olematon. Näin se lääkärikin sinulle nyt toteaisi. Et ole katatonisessa tilassa, et itke koko aikaa, osaat edelleen käyttää kellokorttilaitetta ja pystyt kirjoittamaan niin ei tässä kuule mitään, sorvin ääreen vaan.

Joskus sitä miettii, pitäisikö vaan ladata pöytään koko saatanan sapetus ja ilmoittaa esimiehistölle, että mä en ymmärrä enää miksi me tehdään yhtään mitään, kun laatu ei ole millään tavalla merkitsevää, ainoastaan se suoritteiden määrä ja se, että kustannukset pysyvät kurissa. Se turhautumisen määrä, mikä vuotaa viikoittain vuolaana virtana suustani ihan vaan iltapäivävitutuksissa, jos sen kaiken laittaisi perjantain päätteeksi sähköpostilla ylätasolle? Tai vielä parempi, mikä tuossa mielessä kävi, niin satunnaiselle organisaation osalle. Josko ne vihdoin sitten tajuaisivat ilmoittaa, että ole hyvä ja poistu. Tuskimpa kuitenkaan, ei kannata sitäkään vaivaa nähdä.

Siksi kai mä vuodatan tätä paskaa tänne, että pysyisin jokseenkin järjissäni. Hetkittäinen saapuminen tekstin ääreen on aina sellainen pit-stop. Pään halkeillessa sen sisäpuolelta crack-pit-stop. Kai tämä kirjoittaminen on tiukalle kiedottu sideharso, joka estää aivoja valumasta katuun ja muuttaa ajoin tuon sekopäisen virneen tai itkun sekaisen väsymyksen jonkinlaiseksi huumoriksi. Sekopäinen olo muutenkin tämän kanssa. Mä tykkään työstäni ja haluaisin sen tehdä kunnolla, mutta toisaalta on vaan taivuttava siihen, että elanto tulee jostain saada ja ei kannattaisi keskittyä liikaa sen reunaehtoihin. Massit tiskiin, pää täyteen ja takas piippaamaan. Ehkä se auttaa, kun nyt tietää, että kokonaistyöuupumuksen ei ole mahdollista mennä ikinä yli kohtalaisen. Jaksaa sitten paremmin, kun voi itselleen hokea, ei tässä mitään, vaikka mittaristo menee punaisella, se punainen onkin kokonaisuudessaan vaan vaaleanpunainen.